Don Rosa: Roope Ankan elämä ja teot 2, Kaikki lisäseikkailut

Roope Ankan elämä ja teot 2 ei ole jatko-osa ensimmäiseen sarjakuvakirjaan, vaikka niin ensinäkemältä saattaa vaikuttaakin. Rosan tekemän ensimmäisen osan tarkoitus oli läpivalaista Roopen elämää lapsuudesta nykypäivään käyttäen hyväksi kaikkia Carl Barksin antamia tiedonmurusia, kun taas toisen osan nimikekkin "kaikki lisäseikkailut" kertoo, että kyseessä on ensimmäistä osaa täydentävä opus. Tarinat siis sijoittuvat ensimmäisessä osassa kerrottujen tarinoiden perään, eli jatkavat niitä. Vaikka kaikkiin lukuihin ei olekaan tehty jatkoa, ei se haittaa vähäänkään lukukokemusta. Päinvastoin, siitä saa hyvän tekosyyn kaivaa edellinen osa esiin ja lukea huikeat tarinat uudelleen!

Roope Ankan elämä ja teot 2 tarinat alkavat useimmiten kehyskertomuksista, (toisin kuin 1 osassa), joissa ankanpojat tai Aku ihmettelevät jotakin esinettä tai pyytävät Roopea kertomaan menneistä ajoista. Tarinat loppuvat monesti myös siihen, että Roope palaa muistoistaan takaisin nykyaikaan, eli ympyrä niin sanotusti sulkeutuu. Tarinat ovat taattua Rosan pikkutarkaa ja realistista piirrostyyliä, joista löytää aina joka lukukerralla jotakin uutta, sekä tuttuun tapaan taustalla tapahtuu usein aivan omiaan. Huumori on hersyvää ja hulvatonta, ja monesti tapahtumaan ja historiaan sidottuja. Tosin vastakohtiakin löytyy. Esimerkiksi Yukonin sydämet on varsin liikuttava ja kaihoisa tarina, joka kertoo Roopesta ja Kultu Kimalluksesta. Tarinoiden kansikuvista ja aloitusruuduista löytyy tuttuun tapaansa myös D.U.C.K. (Dedicaded to Uncle Carl from Keno), joita on aina hauskaa (ja turhauttavaakin) etsiä. Jokaisen tarinan jälkeen on annettu Rosalle muutaman sivun pituinen tila kertoa, miten kyseinen tarina syntyi, ja mitä erikoista siinä mahdollisesti on.

Kirjassa on viisi lukua, sekä kaksi bonuslukua. Näistä bonusluvuista Lumikenttien kimallus syntyi ennen muita tarinoita, ja  Unelmoiden läpi elämän vasta muiden jälkeen. Kirjan muut viisi lukua ovat: 0 -Ensilantin tarina, 3B -Cutty Sarkin cowboykapteeni, 6B -Hämäyksen hurrikaani, 8B -White Agony Creekin vanki, 8C -Yukonin sydämet, 10B -Culebran liikenero.

Luettuani kirjan, en voi jälleen muuta kuin nostaa kuvitteellista hattuani Don Rosalle! Suosittelen lämpimästi kaikille Rosa-faneille ja Roopen nuoruusvuosista kiinnostuneille. Tämä kirja ei jätä ketään kylmäksi! Kannattaa myös varata viereensä nenäliinoja, sillä huumori osuu helposti hermoon ja saa nauramaan vedet silmissä!

 ~Dapi~

Kouta Hirano: Hellsing (1-10)

Legendaarisen Hellsing mangasarjan on luonut ja kuvittanut Kouta Hirano. Kymmenosaisen mangasarjan ensimmäinen osa ilmestyi 1997, ja viimeinen osa vuonna 2008. Legendaarisen mangasarjan julkaisijana ovat toimineet niin Young King Ours kuin Dark Horse Comics. Japanissa lukujen kokoamisesta ja julkaisemisesta vastasi Shonen Gahosha.

Sarja kertoo Hellsing -organisaatiosta, jonka tehtävänä on ollut vuosisadan ajan suojella Iso-Britanniaa ja kirkkoa pimeyden voimilta. Hellsing, virallisella nimellään: the Holy Order of Protestant Knights. Organisaation johdossa on rautaisen tahdon omaava Integra Fairbrook Wingates Hellsing, joka peri johtajuuden isänsä kuoltua, ollessaan vain 12-vuotias. Apunaan hänellä on entien vampyyrinmetsästäjämestari Walter C. Dornez, nykyinen hovimestari, sekä pelottavat pimeydenvoimat omaava vampyyri Alucard, joka on vannonut uskollisuuttaan perheelle vuosisata sitten.

 Sarja lähtee liikkeelle yhdestä Hellsingin "normaaleista" tehtävistä. Cheddarin kylään on ilmestynyt vampyyri, joka on muuttanut kaikki sen asukkaat ghouleiksi (eräänlaisiksi zombeiksi). Integra lähettää Alucardin tekemään selvää vapaana riehuvasta vampyyristä. Tehtävä saa yllättävän käänteen, kun viimeisenä eloonjääneenä poliisi Seras Victoria, joutuu keskelle vampyyreiden taistelua. Lopulta tilanne päättyy siihen, että Seras kuolemantoreissaan antaa Alucardin purra itseään, ja muuttuu näin itsekin vampyyriksi. Tästä eteenpäin Seras joutuu opettelemaan uuden tavan olla elossa, ja oppii käyttämään uusia yliluonnollisia voimiaan mestarinsa alaisuudessa. Samalla se on hänen kamppailuaan uutta minäänsä vastaan, joka on tuomittu epäonnistumaan...

Sarjassa selvitetään mystisen Millenium -järjestön juonittelua. Järjestö, joka näyttää luovan vamppyyreitä keinotekoisesti, ja keräävän niiden liikkeistä tietoa eräänlaisten tietokonesirujen avulla. Kun järjestön kauhea päämäärä alkaa hahmottua, on jo liian myöhäistä! Pystyykö edes mahtavat demoniset voimat omaava Alucard pysäyttämään Milleniumin aikeet tällä kertaa? Selviääkö kukaan hengissä tulevasta helvetillisestä sodasta, joka käydään pääkaupungissa? Entä mitä tekee Hellsingin arkkivihollinen, pahamaineinen Vatikaanin osasto 13, Iscariot? He, jotka katsovat olevansa Jumalan sotilaita maan päällä ja toteuttavansa tämän tuomiota. Järjestöjen välinen kädenvääntö on tiukkaa, eikä väkivallalta vältytä. Tilanne kiristyy kiristymistään, kun Alexander Anderson ja Alucard ottavat yhteen yhä uudelleen! Yhdeksäs ristiretki häämöttää!

Sarjan juonikuvio on sen verran monimutkainen, etten aukaise sitä tämän enempää! Ei ole mukavaa pilata lukuelämystä kertomalla, mitä kaikkea tapahtuu! Hellsing on verinen ja väkivaltainen sarja höystettynä pimeyden voimilla ja mustalla huumorilla. Tulette lukiessanne huomaamaan, että Alucard ei todellakaan ole mikään rivivampyyri. Ei, kaukana siitä! Hellsing ei siis missään nimessä ole mitään "nössö vampyrointia", vaan ihan oikeaa demonista taistelua. Voin vain yhtyä siihen, mitä Integran sanoo Andersonille erään taistelun keskellä: "Katkaisit häneltä pään?! Lävistit hänen sydämensä?! Hah! Nuo eivät tehoa häneen. Tällaista vampyyria et ole koskaan nähnyt!"

Sarja lähtee siis siitä olettamuksesta, että Bram Stokerin Dracula-kirjan tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet. Hellsing -sukunimellä viitataan siis suoraan kirjan professori Van Helsingiin. Siinä leikitään ajatuksella, mitä jos? Mitä oikeasti tapahtui Draculalle? Mitä jos he tekivätkin sopimuksen?

Hellsing on ainoa toistaiseksi eteeni tullut sarja, joka on saanut minut haluamaan lisää väkivaltaa, lisää verta, lisää ampumista, lisää Alucardia, lisää, lisää...!!! Mainittakoon, että kirjat ovat K-15! Jollakin todella omistuisella taavalla se osaa totaalisesti koukuttaa lukijansa, ja pitää tiukasti otteessaan. Se niin sanotusti räjäyttää tajunnan, ja saa ajatelemaan laatikon ulkopuolelle! Ainoana miinuksena toteaisin piirrosten laadun. Hellsing on paikkapaikoin niin vauhdikas sarja, että piirrokset eivät oikein pysy mukana, tai sitten ne hieman hyppivät. Tällöin joutuu välillä ottamaan takapakkia kirjassa, ja lukemaan uudelleen. Joissakin kuvissa taas ei saa mitään selvää, mitä siinä tapahtuu. Noh, annettakoon tämä anteeksi, kun sarja muuten on niin mahtava!

Kenelle? Kaikille kierosta huumorista, taisteluista ja mystiikasta pitäville!

 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sarjasta alettiin tehdä 90-luvun puolella niin kutsuttua tv- anime sarjaa, jonka tuotannosta vastasi Gonzo. Tv-sarja sisältää 13 osaa, joista vain kuusi seuraa mangan sisältöä. Tämä johtuu siitä, että Hiranon käsikirjoitus mangaa varten oli yhä kesken, eikä sarjan loppupuolen juonta oltu vielä lyöty lukkoon. Tästä huolimatta sarja nousi hurjaan, legendaariseen suosioon.

Hurjan suosion saanut sarja teki paluun 2000 luvulla, kun sarjasta päätettiin tehdä mangaa hyvin tarkasti seuraava Ultimate OVA-sarja, jonka tuotannosta vastaa megayritys Geneon ja Funimation. Sarjan jälki on raaempaa ja verisempää kuin tv-sarjassa, ja animaatiotekniikaltaan huimasti parempaa. Ultimate sarjan ikäraja kulkeekin 18-ikävuodessa. Sarjasta on julkaistu toistaiseksi internetissä 8 osaa kymmenestä. Varsinaisesti dvd:lle on päässyt vasta 4 ensimmäistä osaa. Tämä johtunee siitä, että Geneon ja Funimation pitävät hallussaan omistusoikeuksia, ja haluavat odottaa englanninkielisten dubbausten valmistumista, ennen uusien osien julkaisua... :(

~Dapi~

Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D vol.5, The Stuff of Dreams

Vampire Hunter D kirjasarjan viides osa on julkaistu Japanissa 1986 Asahi Sonorama co. toimesta. Englanniksi kirjan on kääntänyt KevinLeahy ja se julkaistiin vuonna 2006 Dark Horse Comics´in toimesta. Kirjan kansikuvasta ja kuudesta sisäsivuilla olevasta kuvasta vastaa edellisten kirjojen tapaan Yoshitaka Amano.

Tarina alkaa siitä, kun D näkee unta, jossa hän tapaa aavemaisessa kartanossa nuoren naisen, joka pyytää hänen apuaan. Herättyään D jatkaa matkaansa ja saapuu kylään, johon hänet yllättäen toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi. Pikkuhiljaa alkaa selvitä, että kaikki kylän asukkaat ovat nähneet edellisenä yönä unta siitä, että D on tulossa kylään. Lisäksi D johdatetaan sairaalaan tapaamaan nuorta naista, Sybilleä, joka on nukkunut kolmekymmentä vuotta Aatelisen pureman jälkeen. Nainen osoittautuu samaksi, jonka D on nähnyt unessaan edellisenä yönä. Kun D:lle ei kuitenkaan näytä olevan selkeää tehtävää, hän päättää lähteä kylästä -vain huomatakseen, ettei pysty siihen. Ja joka kerta, kun D sulkee silmänsä, hän löytää itsensä aavemaisesta kartanosta, jossa Sybille elää omassa unimaailmassaan, ja estää D:tä lähtemästä kylästä. Vastentahtoisesti D joutuu selvittämään Sybilleen ja kylään liittyvää mysteeriä, joka saa yllättävän käänteeen mieltä mullistavan totuuden alkaessa hitaasti paljastua. Totuuden, jonka säilyttämisen puolesta osa kylästä on jopa valmis tappamaan kuuluisan vampyyrinmetsästäjän. Mutta mikä on unta, ja mikä todelisuutta, kun nämä kaksi asiaa alkavat hitaasti sekoittua toisiinsa...

Kirjasarjan muista osista poiketen Stuff of Dreams (vapaasti suomennettuna: Unien sisin olemus) ei kerro niinkään Aatelisista, vaan kylästä ja sen Sybilleen linkittyvästä salaisuudesta. Tästä syystä kirjan voi lukea, vaikkei edellsiin osiin olisi tutustunutkaan. Kirjan kantavana voimana toimii idea unesta unen sisällä. Teema, jota on tosin toistettu nykyään monissa elokuvissa ja sarjoissa. Tästä huolimatta, kirja on hieno lukuelämys. Erityisesti D:n vastenmielisyys tehtäväänsä kohtaan, kylän ihmisiin tutustuminen ja hänen tietynlainen hienovaraisuutensa asioita kohtaan, sekä hänen ahdinkonsa kylästä pääsemisen vaikeuteen antavat kirjalle omanlaisensa piirteen. Lukija alkaa loppuvaiheessa itsekin jännitttämään D:n puolesta. Onnistuuko hän pääsemään pois ennenkuin on liian myöhäistä? Mikä on totta, ja mikä ei?

Jälkikirjoituksena Kikuchi onkin maininnut, että kirjassa on leikitelty ajatuksella siitä, millaisia unia tuossa ajassa elävät ihmiset näkevät. Millaisia unia aateliset? Entäpä D itse? Omasta mielestäni tulos on erittäin onnistunut. Kirjassa on selkeästi tietynlaista kaunista haikeutta ja unelmaa. Siinä D:kin joutuukin vaikean valinnan eteen. Antaakko kauniin unen jatkua, vai tuhotako se oman absurdiutensa takia? Erittäin onnistunut kaunis kokonaisuus, jännitystä ja aavemaisuutta unohtamatta! Eroaa edellisistä kirjoista, mutta edukseen.

Kirjasta on myös vasta ilmestynyt manga-versio. Kuulemani mukaan se on kauhean sekava, eikä juonesta ota oikein selvää. Itse en ole sitä vielä lukenut, mutta uskon kuulemaani. Jo pelkästään tästä syystä kehotan lukemaan kirjan.

 ~Dapi~

Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter d vol.3, Demon Deathchase

Vampire Hunter D- sarjan kolmannesta novellista on tehty suurta mainetta niittänyt anime-elokuva Bloodlust vuonna 2001, sekä manga-versio. Alkuperäisesti kirja on ilmestynyt japanissa 1985, ja englanniksi käännettynä 2006. Kirjan kuvituksesta vastaa Yoshitaka Amano, joka on sittenmmin tullut tunnetuksi useista kirja- sekä mangakuvituksista.

Kirjan juoni-kuvio noudattelee samaa kaavaa, kuin mitä manga-versiossa. (Huom. Bloodlust-elokuvassa loppu on täysin erilainen.) Eli, kirjan tapahtumat alkavat siitä, että Mayerling-niminen Aatelinen on siepannut erään kylän kylänvanhimman tyttären mukaansa. Epätoivoinen isä kääntyy D:n puoleen ja palkkaa tämän takaa-ajoon. Varmistaakseen, että tytär saadaan varmasti takaisin vahingoittumattomana, hän palkkaa tehtävään myös pahamaineisen Marcus-klaanin, joka ei kaihda keinoja lunastaakseen palkkion itselleen.  Tästä asetelmasta alkaa hurja takaa-ajo, jonka ensimmäisenä esteenä on kokonainen kylä muutettuna vampyyreiksi, jota seuraa yhteenottoja Marcus klaanin kanssa, sekä Barbaroisin hirviö-kylästä palkatut Mayerlingin palkkaamat henkivartijat. Pystyykö D tällä kertaa suorittamaan tehtävänsä ajoissa, vai onko jo aivan liian myöhäistä?

Kirjassa tuodaan hienosti esille takaa-ajon jännitys, sekä alati kasvava jännitys Marcus-klaanin ja D:n välillä. Kirjasarjan tässä osassa D ei ole itse oikeastaan pääosassa, vaan kirjassa keskitytään enimmäkseen Marcus-klaanin nuorimmaisen, Leilan, henkiseen taisteluun veljiään vastaan, kun hän alkaa tehtävän edetessä oivaltaa, että vampyyrinmetsästys, ei ehkä sittenkään ole elämässä kaikki kaikessa. Kirja onkin ehkä kertookin enemmänkin hänen vapautumisestaan henkisistä kahleista, ja asenteiden muutoksesta. Tämän kaiken tietenkin aiheuttaa D:n hiljaisen voimakas persoona, joka saa Leilan kyseenalaistamaan omia toimiaan. Toisaalla taas selviää, että takaa-ajettu pari ovatkin rakastavaisia, jotka ovat pakomatkalla ihmisten ennakkoluuloista ja vihasta. Siinä mielessä kirja onkin myös kaunis rakkaustarina yli roturajojen. Ikäänkuin osoitus siitä, että Aatelisetkin osaavat rakastaa siinä missä ihmisetkin.

Kaiken kaikkiaan kirja on jännittävä lukukokemus, joka toisinaan saa lukijansa värähtämään pelosta ja inhosta, sekä myös virnistämään leveästi sen yksinkertaiselle tilannekomiikalle. Vuosikymmenet eivät ole haalistaneet Kikuchin kaunista kauhuproosallista kerrontaa. Kirjoillehan on ominaista se, että tarinat kerrotaan ikäänkuin puolueettomasta näkökulmasta, henkilöhahmojen ulkopuolelta. Kerronta ei monesti ole kovinkaan tarkkaa, kuten nykykirjallisuudessa on totuttu, vaan Kikuchi antaa tilaa lukijan mielikuvitukselle. Tässä mielessä voisi sanoa, että kirjan teksti on  lähes runollista joissakin kohdin. Tai ehkä se johtuu vain englanninkielen hienoista koukeroista. Vaikea sanoa. Joka tapauksessa kirja on hieno lukukokemus!

Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D vol.4, Tale of the Dead Town

Vampire Hunter D -sarjan neljäs osa on julkaistu japanissa 1986, ja englanniksi se ilmestyi vuonna 2006. Kirjan kuvituksesta vastaa edelleen Yoshitaka Amano. Kirjasta on myös ilmestynyt manga-versio (josta voitte lukea arvosteluni elokuun blogista).

Eli, tarina alkaa siitä, kun D on matkalla uuteen tehtäväänsä, kun hän sattuu sopivasti paikalle pelastamaan kaksi ihmistä liskopetojen hyökkäykseltä. Pelastamansa tytön, Lori, perhe oli jo saanut surmansa, kun paikalle oli osunut toinen matkalainen, John M. Brasselli Pluto Viii. D lähtee Brassellinin kanssa viemään ydinsäteilystä kärsivää tyttöä sairaalaan, kun he törmäävät maan yläpuolella leijuvaan kaupunkiin. Käy ilmi, että Lorin perhe oli peräisin kaupungista, mutta häntä ei tahdota sinne takaisin.  Selviää kuitenkin, että D on kutsuttu kaupunkiin, joten he pääsevät sisään ja saavat Lorin sairaalaan. Käy ilmi, että pormestarin tytär on joutunut vampyyrin hyökkäyksen kohteeksi. Tilannetta hankaloittaa se, että kaupunkiin ei ole otettu aikoihin ketään ulkopuolista kyytiin, joten syyllisen täytyy olla joku kaupunkilaisista. Mutta kuka? Kaupunki on etsitty läpikotaisin useasti, ja jokaista asukasta on kuulusteltu, ja jokainen heistä pystyy kävelemään auringon alla...

D joutuu toimimaan salapoliisin tavoin selvittäessään syyllistä. Tuntuu kuin jokaisella kaupunkilaisella olisi jotakin salattavaa. Kukaan ei halua auttaa puoliveristä vampyyrinmetsästäjää, vaan he haluasisivat ajaa hänet pois kaupungista. Entä mikä rooli on kaupungista toiseen matkustavalla lääkärilllä, Tsurugilla? Tuntuu kuin hänellä olisi jotakin hampaankolossa D:tä vastaan. Entä mitä Lorin perhe, jotka olivat kemistejä, oikein tutki? Kukaan ei tunnu tietävän, tai ei suostu kertomaan. Outo aura lepää koko kaupungin päällä, ja D aavistaa pahaa. Jotenkin kaikki selvästi liitty Lorin perheeseen, salaperäiseen vampyyriin, kaupungin pormestariin, sekä tummaan vierailijaan 200 vuoden takaa...

Lukija joutuu itsekin yhdistelemään johtolankoja ja selvittelemään vuosien takaisia tapahtumia. Tässä mielessä kirja toimiikin hienona kauhulla höystettynä dekkarina. Tapahtumat rullaavat jouhevasti eteenpäin, eikä yllätyksiltäkään vältytä. Loppuratkaisu antaa odottaa itseään aivan loppuun asti! Kaiken kaikkiaan mahtava lukuelämys!   

Tarkoituksenani on lukea koko parinkymmenen kirjan pituinen sarja, ja kertoa teille mielipiteeni niistä. Tästä eteenpäin jatkan arvostelujani kirja kerrallaan, kunhan saan niitä käsiini...

~Dapi~

Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D volume 1

Hideyuki Kikuchi on yksi japanin parhaita kauhukirjailijoita, ja yksi hänen suosituimmista kirjoistaan on Vampire hunter D -sarja. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1983, jonka seurauksena syntyi maailmanlaajuista tunnustusta saanut anime-elokuva vuonna 1985. Sittemmin kirjasarjasta on uuden vuosituhannen puolella myös tehty manga-versioita, joista uusimpana on juuri ilmestynyt viides osa. Juuri saavuttamansa valtavan suosion takia kirjasarjaa päätettiin alkaa kääntää englaniksi vuonna 2005, jotta kaikki englanninkieliset fanit pystyvät nauttimaan kauhumestarin luomasta lähes legendaarisesta hahmosta. Englannin käännöksistä vastaa Kevin Leahy. Sivujen välissä olevasta kuvituksesta vastaa Yoshitaka Amano.

Tarkemman maailman historian voit lukea aikaisemmasta manga-arvostelustani: Vampire Hunter D volume 4. (En jaksa toistaa itseäni.)

Juoni: Eletään siis vuotta 12090 ajanlaskun jälkeen. Nuori 17-vuotias Doris Lang on joutunut Magnus Lee nimisen Aatelisen hyökkäyksen kohteeksi, ja palkkaa ohikulkumatkalla olevan vampyyrinmetsästäjä D:n tuhoamaan vampyyrin. Tehtävä osoittautuu kuitenkin kaikkea muuta kuin helpoksi. D:n tielle asettuvat vuorotellen niin kyläläiset, Dorista vaimokseen haluava Greco Rohman, Rei-Ginsein johtama rikollisjoukkio, sekä jopa Aatelisen oma tytär Larmica, joka ei voi kestää ajatusta siitä, että hänen isänsä haluaa ottaa vaimokseen alhaisen ihmisnaisen.

Juoni noudattaa pääosin samaa kaavaa kuin manga-versio, mutta tunnelma on paljon synkempi ja maailma raaempi. Ero on siten kuin kuin yö ja päivä. Kirja on aina kirja. Se antaa niin paljon enemmän taustatietoja synkän maailman tapahtumista, historiasta, kulttuurista, sekä tietenkin D:n ajatuksista ja tuntemuksista!!! Jouduin kertaheitolla niin koukkuun kirjaan, että nyt tuhahdan manga-versioille...  

Kirjan teksti ei ole lainkaan vanhentuneen oloista, kuten monille 80-luvun kirjoille on monesti käynyt. Teksti tuo välillä mieleen vanhan tarinankerrollisen tyylin, jossa tarinankertoja heittää välillä ilmaan samoja kysymyksiä, kuin mitä lukijallakin liikkuu mielessään. Lisäksi kirjailija ei takerru kuvailemaan henkilöitä, vaatteita, maisemia yms. kovinkaan tarkasti vaan antaa lukijalleen vapaan mielikuvituksen. Esimerksi D:tä kuvataan yksinkertaisesti niin kauniiksi kasvoiltaan, että miehet tuntevat valtavaa kateutta, ja naiset menettävät oitis sydämensä ja sielunsa hänelle.

Kaiken kaikkiaan kirja on nautinnollinen lukuelämys, vaikka allekirjoittaneen täytyikin toisinaan turvautua sanakirjaan. Siitä huolimatta suosittelen kirjaa aivan kaikille D -faneille, jotka haluavat syventää tietämystään. Mangassakin on hyvät puolensa, mutta valitettavasti se vain tiivistää tapahtumat, ja jättää kasvavan jännityksen, epäilyksien kirjon ja kauhun ainekset hieman vähemmälle.

Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D volume 2: Raiser of Gales

Juoni: Tepesin kylässä koetaan kauhun hetkiä: vampyyri hyökkäyksiä -keskellä kirkasta päivää! Sen pitäisi olla mahdotonta! Juontavatko tapahtumat vuosikymmenen taakse, jolloin kylästä katosi neljä lasta? Neljä lasta, jotka leikkivät hylätyn Aatelislinnan lähistöllä, katosivat kuukaudeksi. Kolme lapsista palasi kylään ilman minkäänlaisia muistikuvia siitä, missä he olivat ollet tai mitä heille oli tapahtunut...

D saapuu kylään jatkamaan edellisen, tehtävässä henkensä menettäneen, vampyyrinmetsästäjä Greslinin työtä. Totuuden selvittäminen menneisyyden haamujen takaa osoittautuu haastavaksi. Ovatko vuosikymmen sitten siepatut lapset jotenkin vastuussa hyökkäyksistä? Entä mikä yhteys vanhalla Aatelislinnan rauniolla on kylään?

Kirjaa lukiessa joutuu itsekin miettimään, mitä ihmettä oikein on tekeillä ja kuka on hyökkäysten takana. Kirja tuntuu kunnon salapoliisiromaanilta, D:n etsiessä vastasuksia kysymyksiin ja kuulustellessaan kylän asukkaita. Tässä mielessä kirjasarjan toinen osa eroaa merkittävästi ensimmäisestä. Lisäksi kirjailija on löytänyt kirjaan huumoria, joka tuntuu korostavan D:n erilaisuutta puoliverisenä, dhampirina. (Tunnettuna tosiasiana kirjassa on mainittu se, että dhampirit ovat ylivertaisia vampyyrinmetsästäjiä, mutta ihmissuhdetaidot ovat lähes olemattomia.) Tästä asiasta on revitty hyvää huumoria, kun D:n ylimaallinen kauneus lumoaa 17/18 vuotiaita nuoria neitoja hänen kylässä liikkuessaan, eikä hän tunnu pääsevän ihailijoistaan niin millään eroon. Samaan aikaan se sekä naurattaa, että herättää sääliä miestä kohtaan, kun tämä ei oikein osaa suhtautua tälläiseen sitkeään huomioon.

Kirjassa annetaan valtavasti lisätietoja manga-versioon nähden, sekä sisältää valtavan määrän muitakin asioita, joita ei mangaan ole laitettu. D:n pään sisällä kulkevat ajatukset ovat tietenkin yksi sellainen, sekä hänessä vähitellen tapahtuva muutos, kun hän kiintyy Linaan, vuosikymmen sitten siepattuun tyttöön. Tämä kun on pääsemässä pois kylästä pääkaupunkiin opiskelemaan Aateliston historiaa...

Kaiken kaikkiaan äärimmäisen nautinnollinen ja jännittävä lukuelämys! Suosittelen.

~Dapi~

 Saiko Takaki, Hideyuki Kikuchi, Duane Johnson: Vampire Hunter D vol. 4

Manga perustuu Hideyuki Kikuchin kirjoittamaan suosittuun japanilaiseen kauhukirjasarjaan. Neljäs mangaosa perustuu kirjaan Vampire Hunter D 4: Tale of the Dead Town. Mangan on kuvittanut Saiko Takagi.

Sarjan maailmanhistoriasta hieman niille, jotka eivät aikaisemmin ole D:hen tutustuneet...

Ihmiskunta on lähes tuhonnut itsensä ydinsodassa, jonka syyt ja tarkoitukset ovat jo jääneet unohduksiin. Massiivisesta tuhosta selviytyneet joutuivat yllättäen hylkäämään vanhat elintapansa ja taistelemaan äärimmäisen raakoja olosuhteita, nälkää, ydinsäteilyä, sekä säteilyn seurauksena syntyneitä mutantteja, demoneita, ja hirviöitä vastaan. Sukupolvien vaihtuessa katosivat unohduksiin nykyisenä tuntemamme maailma, sen infrastruktuuri, teknologia ja kokonainen tapa elää. Ihmiset taantuivat toisin sanoen Keski-Aikaan.

Tästä pimeydestä nousivat valtaan vampyyrit, jotka kutsuivat itseään Aatelisiksi. He hallitsivat ihmiskuntaa rautaisella otteellaan useiden vuosituhansien ajan. He nostivat teknologiallaan Maan täysin uudenlaiseen kukoistukseen. Sitten, aivan yllättäen... jotakin tapahtui. Aatelisten mahti alkoi heiketä, ja he alkoivat hitaasti kuolla sukupuuttoon. Tämä aiheutti valtavien biologisten kokeiden ja veritekojen tie, Aatelisten etsiessä vimmatusti syytä tilansa heikkenemiseen.

Ihmiskunta näki tilaisuutensa vihdoin tulleen. Heidän joukostaan alkoi nousta esiin erilaisia yksilöitä, joiden voimat olivat suurempia kuin tavallisten kuolevaisten. Heistä sukeutui palkkionmetsästäjiä, jotka erikoistuivat oman alansa hirviöiden asiantunteviksi metsästäjiksi. Hitaasti, mutta varmasti Aatelinen toisensasa jälkeen joutui taistelemaan metsästäjiä vastaan päästään luvatun valtavan palkkion takia. Yksi heistä on vampyyrinmetsästäjä D. Hän on puoliksi vampyyri, puoliksi ihminen. Puoliverisyytensä tähden hyljeksitty ja pelätty, mutta vampyyrinmetsästäjänä ylitse muiden...

 Sarjassa eletään noin vuotta 12 090 Ajanlaskun jälkeen. Mangasarjan neljännessä osassa D on matkalla uuteen tehtäväänsä, kun hän yllättäen sattuu paikalle pelastamaan viimeiset eloonjääneet matkailijat eräänlaisten liskohirviöiden hyökkäykseltä. Molemmat, John M. Brasselli Pluto VIII ja Lori Knight,  lähtevät D:n mukaan maan yläpuolella leijuvaan, vaeltavaan kaupukiin.

Käy ilmi, että kaupungin pormestarin tytär on joutunut vampyyrihyökkäyksen kohteeksi. Ainoana ongelmana tapauksessa tuntuu olevan se, että kaupunkiin ei ole vuosikausiin tullut muukalaisia D;tä ja hänen pelastettujaan lukuunottamatta... Tästä johtuen D joutuu selvittämään kaupunkilaisten sekä pelastamiensa ihmisten taustoja, sekä kaivamaan esiin synkkiä tapahtumia vuosien takaa löytääkseen syyllisen.

Sarjan neljäs osa on normaaliin tapaan Saiko Takagin hieman paikoittain suttuiselta näyttävää piirrosjälkeä. Osa sivuista on piirretty huolelliseti yksityiskohtia myöten, mutta toisinaan ruuduista ei saa juurikaan selvää. Juonellisesti manga  on pettymys. Puitteet ja tunnelma ovat valmiina, mutta jotakin olennaista puuttuu. Tarina tuntuu hajoavan erillisiin osiin, joilla ei oikeastaan ole mitään tekemistä keskenään. Ainakaan, että se olisi juonen kannalta tärkeää. Voisi sanoa, että kaikki tapahtumat, joissa D ei ole mukana, ovat täysin turhia. Hän tuntuu olevan ainut tarinan koossapitävä voima. Tosin, jotenkin tuntuu, että edes D ei ole tässä tarinassa oikein vedossa, vaikka hänen yli-inhimillisistä voimistaan näytetäänkin taas jotakin uutta.

Täytyy myöntää, että en vielä ole lukenut novellisarjan alkuperäistä osaa (saatavana nykyisin englanniksi käännettynä!!!). Tästä johtuen, saattaa olla että alkuperäinen tarina on niin monijakoinen, että on voinut olla vaikeaa siirtää sitä lyhyeksi, järkeväksi mangaksi. Toisaalta, eikö silloin olisi voinut keskittyä vain olennaiseen? Noh, joka tapauksessa, suosittelen kaikille D faneille. Toivotaan, että seuraava osa on taas totutun laadukasta Vampire Hunter D:tä.

Vampire Hunter D:stä on myös tehty kaksi hienoa anime elokuvaa. Ensimäinen 1985 vuonna valmistunut perustuu ensimmäiseen novelliin/mangaan. Toinen, "Bloodlust" valmistui vuonna 2000, ja perustuu sarjan kolmanteen novelliin/mangaan. Liikkeellä on myös ollut huhuja kolmannesta tekeillä olevasta elokuvasta...

~Dapi~

Wayne D. Dyer: Hyväksy itsesi, uskalla elää

Alkukesän ale-kirja huumassa tartuin tähän poikkeukselliseen kirjaan, josta olin lukenut kevät-talven aikana paljon positiivisia arvosteluja ja kehuja...

Amerikkalainen professori ja psykoterapeutti Wayne D. Dyer on kirjoittanut kirjan siitä, miten ihminen tuhoaa itseään omalla käyttäytymisellään joko tietoisesti tai tiedostamattomasti. "Kirjassaan hän opastaa lukijat pois turhan syyllisyyden, alemmuudentuntojen ja typerryttävän jähmetyksen maailmasta itsenäiseen, rikkaaseen elämään ja oman arvon tuntoon", väittää takakansi. Kirjassa käsitellään jokaiselle tuttuja asioita, kuten omanarvontuntoa, ulkonäköseikkoja, huonoa omatuntoa, masennusta ja tiettyihin ajatusmalleihin jämähtämistä.

Toisinaan kirjailija on löytänyt ihan mielenkiintoisia syy-seuraus suhteita. Kuten esimerkiksi se, miten lapsuudessa meille tuputetut kaavat, käytösmallit tai lauseet voivat viedä pohjan omalta kehittymiseltä. Otetaan esimerkiksi se, että ala-aste ikäisenä sinulle on sanottu useaan otteeseen ettet osaa piirtää, menee jonkin aikaa, lannistut ja, (tadaa!) olet omaksunut itsellesi hokeman "en minä osaa piirtää". Omituista, mutta kyllähän se tietysti järkevästi ajatellen niin menee... Tietysti oli mielenkiintoista huomata herätä ajattelemaan välillä, että kyllä, noinhan se minunkin ajatuskuvani on myös syntynyt.

Vaikka kirja antaakin joitakin ihan mielenkiintoisia näkövinkkeleitä, siitä puuttuu olennaisesti jotakin. Siitä puuttuvat ne avaimet, joilla näitä ongelmia ja ajatusmalleja voitaisiin lähteä purkamaan ja parantamaan. Se, että kirjassa jatkuvasti hoetaan "sinun täytyy muuttaa ajatusmallejasi" tai "sinun täytyy unohtaa vanhat tapasi ja ajatuksesi, sinun täytyy oppia ajattelemaan uudestaan eri tavalla", eivät oikeastaan anna lukijalle yhtään mitään. Toki näitä hoetaan hokemasta päästyään amerikkalaistapaan, mutta, mutta... Niin. Miten niitä ajatuksia sitten voisi muuttaa? Siihen annetaan vain muutama ohut esimerkki, jotka eivät kyllä mitenkään sovellu kulttuurimme mielenmaisemaan.

Odotukseni kirjan suhteen olivat paljon korkeammalla, joten pettymykseni oli lukemisen jälkeen suuri. Oli sääli huomata sen sisältävän niin paljon normaalia psykologista lätinää. Uskallan jopa väitää, että pystyisin itsekin kirjoittamaan samankaltaisen opuksen omien ongelmieni nojalta.

Ainoana positiivisena asiana pidin sitä, että tulin ostaneeksi kirjan alekorista, jotten joutunut maksamaan siitä täyttä hintaa.

~Dapi~

Matthew Hoffman: Koiran elekieli. Miten koirat viestivät -Avain onneliseen yhteiseloon.

Tässä on hyvä ja hyödyllinen kirja kaikille koiranomistajille, ja koirista ylenpäätään kiinnostuneille. Kirja käy läpi koiran elekieleen liittyviä asioita mielenkiintoisella tavalla. Tietysti puhutaan paljon itse koiran eleistä, mitä ne kertovat, miten ne kehittyvät, ja mikä niiden tarkoitus on.  Lisäksi asiaa käydään läpi ihmisen käyttäytymisen kautta, ja kerrotaan niitä syitä, miksi me ymmärrämme koirien eleitä väärin, ja miksi koirat eivät aina tottele meitä. Tämä tottelemattomuus johtuu varsin usein epäselkeästä viestinnästä. Eli toisin sanoen kirjassa käsitellään myös eleiden väärinkäsityksiä puolin ja toisin.

Tässä kohdin monet varmasti tuhahtavat, ja toteavat tuntevansa oman karvaturrinsa läpikotaisin. Toteavat vielä, että kaikkihan tuon tietävät, että heiluva häntä tarkoittaa onnellisuutta, ja kyynärpäät lattiassa, takapuoli pystyssä oleva koira pyytää leikkimään. Totta, nämä ovat niitä "perusjuttuja", jotka suurinosa ihmisistä tietää. Kirja paneutuukin varsinaisten eleiden lisäksi koiran ja koiranomistajan väliseen kommunikointiin, sekä siihen, miksi se usein epäonnistuu. Tähän epäonnistumiseen tarjotaan neuvoja, sekä myös niin sanottuja korjausliikkeitä, joita voidaan tehdä huomattuamme esimerkiksi, että koira valtaa liikaa omaa tilaamme kotona.

Olen itsekin koiranomistaja, ja tartuin tähän kirjaan epäillen sitä jälleen yhdeksi täysin jonninjoutavaksi koirakirjaksi. Lukiessani kirja osoittautui kuitenkin ylättävän todenmukaiseksi ja hyödylliseksi. Aloin kiinnittää enemmän huomiota oman koirani käyttäytymiseen, sekä sen rituaalimaiseen tapaan tehdä asioita aina tietyssä järjestyksessä. Oli hauskaa huomata tietävänsä, mitä se seuraavaksi aikoo tehdä, ja milloin se aikoo haukahtaa vastalauseensa jollekin tekemisilleni. Jouduin siis useampaan kertaan toteamaan kirjan olevan oikeassa, myös joissakin ongelmakohdissamme. Ei siis mikään turha opus! Suosittelen. Tästä saa perustiedon ja detaljien lisäksi myös hyödyllisiä vinkkejä.

~Dapi~

 Eoin Colfer: Toivomus lista

 Toivomus lista on Artemis Fowl- sarjan luojan Eoin colferin ensimmäisiä tuotoksia (julkaistu v. 2000). Tämäkin kirja vilisee taruolentoja ja itse Saatanakin siellä nähdään.

 Tarina alkaa, kun nuori tyttö Meg murtautuu vanha herra Lowrie McCallin kotiin tuttavansa Belchin houkuttelemana. Lowrie kuitenkin yllättää heidät ja pieleen menneen keikan lopuksi Meg ja Belch kuolevat räjähdyksessä. Kaikkien ihmetykseksi Meg ei menekkään suoraan helvettiin vaan hänen hyvyys-pahuus pisteensä ovat tasan. Meg saa siis vielä yhden mahdollisuuden päästä taivaaseen ja hänet lähetetään takaisin maan päälle auttamaan Lowrie McCallia hänen viimeisissä toivomuksissaan.

 Saatana on kuitenkin kiinostunut Megistä tämän tehtyä jotain pahaa isäpuolelleen Francolle. Jotta hän saisi Megin alas luokseen hänen on jotenkin estettävä Megin tehtävä maassa ja hän lähettääkin Belchin(muuttui kuollessaan ihmisen ja koiran sekoitukseksi) Megin perään ja tehtävänä on muuttaa Megin kehrä punaiseksi niin, että hän joutuu helvettiin. Belch ei ole kuitenkaan suurilla älynlahjoilla siunattu ja apulaisekseen hän saa keiun.

 Megin ja Lowrien aika maan päällä on vähissä ja Lowrien listassa on neljä kohtaa, jotka pitäisi tehdä ennen kuin aika loppuu. Riittääkö aika ja miten Belch saa häirittyö tätä tehtävää?

Eoin Colferin toivomus lista on hauska ylimaallinen seikkailu, mutta ei kuitenkaan mielestäni vedä vertoja Artemis Fowl kirjoille. Kirja paljastaa mielenkiintoisia asioita mm. Pyhästä Pietarista ja oscar-voittajista.  Tämä kirja sopii enemmän ehkä nuoremmille lukijoille,  jos he eivät hätkähdä Saatanaa.

~Marsu

Artemis Fowl

Tästä alkaa Artemis Fowlin suuri seikkailu keijujen ja kentaurien kanssa. Eoin Colferin luoman sarjan ensimmäinen kirja kantaa samaa nimeä koko sarjan kanssa eli Artemis Fowl.

Artemis Fowl on nuoresta iästään huolimatta hyvin älykäs poika. Mutta onko edes 12-vuotiaalla lapsinerolla mahdollisuuksia koko keijujen poliisi armeijaa vastaan?

Komisaario Holly Short on pinnalla suorittamassa Hallin (melkein kuin ihmisten poliisi laitos) antamaa tehtävää. Tehtävän ei suju parhaalla mahdollisella tavalla ja kuunneltuaan komentajan nuhteet Holly lähtee suorittamaan rituaalia (keijuen pitää tehdä se tasaisin väliajoin, jotta heidän taikuutensa säilyy). Holly menee hiljaiseen paikkaan rauhoittuakseen keikan jälkeen. Mutta Holly ei olekkaan paikalla yksin ja saa huomata tämän vasta kun on jo liian myöhäistä.

Artemis on saanut haltuunsa yhden keijuista ja aikoo tämän avulla päästä käsiksi keijujen suuren kulta aarteeseen. Keijut lähettävätkin joukon parhaita Hallin keijuja pelastamaan Hollya savimiehen (nimi, jolla keijut kutsuvat ihmisiä) kynsistä. Ongelmana on vain se, että keijut eivät saa mennä ihmisten koteihin ilman, että heidät on kutsuttu. Keijut saavat kuitenkin pian huomata, että tämä ei ole heidän ainut huolen aiheensa. Nuori savimies tuntuu nimittäin tietävän keijuista paljon enemmän kuin ihmisten kuuluu. Mistä nuori rikollisnero Artemis Fowl on saanut selville keijujen kaikki salaisuudet? Keijuille ei jää muite vaihtoehtoja kuin käyttää heidän viimeistä ja pahinta asettaan.

Artemis Fowl sarja jatkuu seuraavissa kirjoissa aivan yhtä jännittävänä ja mukaansa tempaavana kuin tämä ensimmäinenkin. Vaikeasta alusta huolimatta Artemiksesta tulee keijuen pitkäaikainen seuralainen sekä hyvässä, että pahassa. Artemis auttaa keijuja mm. kukistamaan hiisikapinan ja estää pahan tontun aikeet.

Kirjat vetävät puoleensa hyvin vahvasti ainakin minua. Jännittävät juonen käänteet pitävät lukijan otteessaan loppuun asti. Eoin Colfer on onnistunut liittäämään tarinaan myös hyvää huumoria, joka saa nauramaan ääneen. Sarjan edetessä saamme enemmän tietoa niin itse Artemiksestä kuin keijuistakin. Artemis Fowl: Salaiset kansiot kertoo keijuista kaiken tarvittavan ja päästää meidät entistä lähemmäksi kirjan henkilöitä ja myös itse kirjailijaa.

Itse olen päässyt sarjassa seitsemänteen kirjaan enkä ole vieläkään saanut tarpeekseni, tästä nuoresta nerosta. Suosittelen Artemis Fowl-sarjaa niille jotka pitävät keijuista, kääpiöistä ja kenteureista. Sopii näin vähän vanhemmillekin lukijoille. Ei ehkä voita Harry Potteria, mutta läheltä liippaa.

~Marsu~