Ja tästä se lähtee, nimittäin minun osuuteni tässä blogi-projektiossa… Pysytään sarjakuva-maailmassa, mutta loikataan mangan puolelle. Siirrytään astetta kovempaan, pimeämpään ja kylmempään paikkaan. Yoshida Sunaon luoma, ja Kyujyo Kiyon kuvittama Trinity Blood –sarja koostuu 11 kirjasta, joista 8 olen lukenut englanninkielisenä on-linena netistä.

 
Taitaa olla viisainta aloittaa juonikuvion kertominen maailman historiasta. Tarinat sijoittuvat aikaan ihmiskunnan itse aiheuttaman apocalypsin jälkeiseen aikaan. Täydellisen tuhon jälkeen maailmaan ilmestyi avaruudesta laji, jota alettiin vanhojen legendojen mukaan kutsua vampyyreiksi. Ihmiskunnan ja vampyyrien välinen sota kesti satoja vuosia, ja on nyt saavuttanut eräänlaisen Kylmän sodan vaiheen, jossa pieninkin provokaatio saattaa suista kansakunnat uudelleen sotaan.
 
Tarina lähtee liikkeelle siitä, kun nuori nunna, sisar Esther Blanchett, törmää salaista Vatikaanin tehtävää suorittavaan pappiin, isä Abel Nightroadiin, ja tämän kumppaniin Tres Inquisiin. Onnettomien tapahtumien johdosta Esther menettää perheensä, ja päättää lähteä isä Abelin mukaan Vatikaaniin etsimään tarkoitusta oudoille tapahtumille…
 
Matkalla Esther kiintyy isä Nightroadiin, joka ei kuitenkaan oikein tunnu olevan se, kömpelö, idioottimainen haihattelija ja tyhjäpää, joka hän näyttäsi ensivilkaisulta olevan. Tarinan edetessä tulee selväksi, että outo miekkonen on jatkuvasti ”vahingossa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja tekemässä oikeita asioita”. Lisäksi hän tuntuu tietävän maailman asioista ja historiasta vähän liiankin paljon. Estheristä alkaa pikkuhiljaa tuntua, että jotakin pimitetään jatkuvasti häneltä. Eikä syyttä. Abel Nightroad on Vatikaanin erikoisyksikön pimeä valttikortti. Hän pystyy halutessaan muuttumaan crusnikiksi, vampyyrien verta juovaksi vampyyriksi, joka omaa valtavat voimavarat, eikä kaihda väkivaltaa…
 
Tarina kuljettaa Estherin liittymään AX:n (Vatikaanin erikoisyksikön) jäseneksi ja taistelemaan muiden agenttien rinnalle. Suurimmaksi uhaksi vallitsevaa rauhaa kohtaan nousee Rosencreuz Orden –järjestö, joka koostuu lähinnä ääriryhmittymien vampyyreistä. Tämä järjestö on hivuttanut lonkeronsa lähes kaikkialle, niin ihmisten valtakunnissa kuin vampyyreidenkin, ja uhkaa tehdä lopun siitä vähäisestä toiveesta, että ihmiset (Terran) ja vampyyrit (Methuselah) voisivat koskaan elää rinnakkain sovussa, ja suistaa rodut viimeiseen sotaan, josta ihmiskunta ei enää nousisi…
 
En kerro tarinasta enempää, sillä suosittelen kaikkia scifistä, fantasiasta, sekä kauhusta pitäviä lukemaan sarjan itse… Ja sitten itse arvosteluun… Sarjan alkuosassa on paljon yksittäisiä tarinoita/ tapahtumia, joiden tarkoituksena on vain marssittaa näyttämölle AX:n jäseniä tutustuttavaksi myöhempää kyttöä varten, eivätkä siten oikein mielestäni istu kokonaisuuteen. Sarjan piirrosjälki on selkeää ja kaunista, ja toisinaan hyvin yksityiskohtaista. Tarina kuitenkin tuntuu toisinaan hieman hyppivän, mikä saa lukijan miettimään, että puuttuuko sivulta muutamia ruutuja. Koin tämän asian toisinaan hieman häiritseväksi, etenkin jos sellaista tapahtui kesken jonkin keskustelun.
 
Tarina kulkee muuten aivan hyvin, mutta tuntuu kuin tekijä ei olisi oikein osannut päättää, tekisikö sarjasta vakavan vai humoristisen. Tässä ei sinänsä olisi mitään vikaa, jos tekijä olisi löytänyt jonkinlaisen keskitien, mutta sarjassa heitetään välillä aika tavalla överiksi. Esimerkiksi vakavan keskustelun lomaan on heitetty aivan käsittämättömällä tavalla jotakin hauskaa ja pöhköä selittäviä cartoonimaisia (sanokaa, jos niille on oikea nimityskin!) hahmoja. Tai jostakin surullisesta ja vakavasta asiasta hypätään täysin päättömään menoon. Itse koin tämän todella ärsyttäväksi silloin tällöin. Vaikka tiedän, että pelkistetyt cartoon-hahmot kuuluvat mangaan, mutta jotenkin en oikein pitänyt niiden yhdistämisestä tähän sarjaan. Olisinkin nauttinut sarjasta enemmän, mikäli tekijä olisi tyytynyt tekemään vakavaa ja synkkää tarinaa.
 
Toisena asiana on aivan pakko mainita vielä kerran, että luin sarjan englanniksi. En ole lukenut suomennettua versiota, joten en osaa sanoa, miten onnistunutta käännös on. Olisin kiinnostunut tietämään, mikäli joku olisi sattunut lukemaan molemmat versiot! Pelkäänpä kuitenkin, että sarja menettää suomennoksen mukana paljon. Sellaista on tapahtunut valitettavan monille sarjoille. Suomenkieli kun ei oikein käänny sellaisiin kielellisiin hienouksiin kuin mitä englanninkieli niin monesti omaa. Tapahtumien tärkeys ja tunnelmat saattavat kärsiä liikaa.
 
Trinity Bloodista on myös tehty 24 anime -sarja. Juonikuvio siinä on osittain sama, mutta mangasta löytyy paljon sellaista tärkeääkin asiaa, mitä anime-sarjasta on jätetty pois. Tässäkin valossa kannattaa tutustua sarjan sarjakuvaversioon!

  ~Däpi~