~Olin seppä jo syntyessäni

 

--__--__--

 

Olipa kerran pieni tyttö, joka jokainen ilta haaveili siitä oikeasta. Prinssistä valkealla ratsullaan, serenadia laulaen. Ja ei tietenkään saa unohtaa pientä ruusupuskaa, jossa on vähintään sata ruusua.

Eräänä kesäisenä iltana tuo pieni tyttö jälleen haaveili tuosta uljaasta prinssistään, kun ovi yllättäen aukesi. Komea prinssi ratsasti huoneeseen valkean ratsun selässä, laulaen serenadia ja mukanaan hänellä oli sata ja yksi ruusua.  Haltioissaan tyttö katseli tätä näkyä ja hyppäsi hevosen selkään, kun prinssi sitä kerran pyysi. Vaikka olisi tyttö tehnyt sen, vaikkei prinssi sitä olisi pyytänytkään.

Mutta prinssi olikin paha prinssi ja kaikki oli suurta kulissia. Pian tyttö huomasikin olevan korkeassa tornissa, joka aivan kuhisi puhuvia öttiäisiä. Mutta kaikista pahinta oli herne patjan alla. Se häiritsi unta kovin ja aiheutti pahoja kramppeja tytön selkään.

Sattuipa siinä niin, että lohikäärme sattui kuulemaan tytön ahdingosta. Se levitti julmetun suuret siipensä ja lensin tornin luo, jossa tyttö majaili.

Prinssi sai kuitenkin tietoonsa lohikäärmeen aikeet ja vetäisi miekkansa esiin. Se oli vanhanaikaista haltiatekoa ja kestävä kuin mikä. Oikein kunnon mahtimiekka täynnä magiaa. Mutta tuli oli kuitenkin miekkaa mahtavampi ja lohikäärmeen hönkäys tuon maagisen miekan sulatti. Samalla prinssi hieman kärähti; oikeammin hiillostui.

Tyttö oli onnessaan, kun joku oli hänet pelastanut. Hänen selkänsä oli aivan mustelmilla sen herneen takia. Lohikäärme vei tytön takaisin tämän kotiinsa. Palkaksi tästä lohikäärme sai tytön ja puoli taloa.

 

The End