Ulla-Maija Paavilainen       Sokerisiskot

Ulla-Maija Paavilaisen romaani ”Sokerisiskot” suorastaan houkuttelee lukemaan makealla nimellään. Täytyy myöntää, että itsekin olen kirjan perään pari vuotta haikaillut, hieman makean perso kun olen. Nyt viimeinkin sain tämän kirjan käsiini ja luettua sen. Odotukset olivat hyvin korkealla ja pettymys oli suuri, kun kirja ei lainkaan vastannut odotuksiani.

Sirkku, Pulmu ja Marianne ovat siskokset, joiden äiti kuolee. Kirjassa seurataan, miten jokainen heistä suhtautui äitiinsä, tämän oppeihin ja kuolemaan. Kirjassa tulee myös ilmi, miten siskokset suhtautuvat toisiinsa. Mitä mieltä he ovat toisistaan julkisesti, mutta ilmi tulee myös se, miten he oikeasti toisistaan ajattelevat. Aina yhdessä luvussa tarkastellaan tilannetta yhden siskoksen näkökulmasta. Seuraavassa luvussa on toisen siskon vuoro paljastaa ajatuksiaan. Kirjan alusta aina loppuun asti sama järjestys; Sirkku, Pulmu, Marianne.

Ensimmäiset fiilingit saatuani kirjan luettua olivat, että miten minä voin kirjoittaa kirja-arvostelun kirjasta, joka ei antanut minulle mitään. Kyllä romaani oli ihan luettava, mutta siitä puuttui jokin olennainen. Tässä kirjassa ei ollut mitään uutta ja mullistavaa. Sitä koukkua, joka tekee kirjasta hyvän. Se oli vain tasapaksua kerrontaa; samojen asioiden pyörittelyä.

Se mitä jäin kaipaamaan oli jännite. Minusta tuntui, ettei kirjassa ollut sitä lainkaan ja huippukohta puuttui. Kyllä kirjasta löytyi pieni ristiriitojen kärjistyminen, missä jännitys hieman nousi, mutta tilanne jäi hieman liian auki. Se jäi ikään kuin kesken. Siskokset solvaavat toisiaan ja pahoittavat toistensa mieltä. Ilkeitä ja kipeitä asioita tuodaan julki. Luku loppuu ja uusi alkaa. Siskokset tulevat jälleen toimeen, mutta epäselväksi jää, miten he suhtautuvat toistensa sanomiin ja miten ne muuttavat heitä. Tuli sellainen olo, että kirja vain loppui kesken. Ettei kirjailija enää jaksanut kirjoittaa tätä, vaan jätti kesken.

Ehkä oma maailmannäkemykseni ei ole vielä tarpeeksi laaja ymmärtämään kirjan sanomaa, sillä kirjassa katsottiin maailmaa keski-ikää lähestyvien naisten näkökulmasta. Voi siis olla, jos lukisin tämän uudelleen joskus vanhempana, niin se tarjoaisi minulle enemmän. Ymmärtäisin ehkä paremmin päähenkilöiden motiivia, näkökulmaa ja elämää.

Sokerisiskot jääköön kirjahyllyyni tuomaan minulle iloa sokerisella nimellään ja makeilla kansillaan. Tuskin tähän kirjaan uudelleen enää tartun, joten nautin vain siitä, mikä alun perin minua tässä kirjassa niin kovin houkutti.

~Katja