Jane Lindskold: Through wolf´s eyes 

 

Aloitetaanpa tämän monikerroksisen ja hieman epätavallisen tarinan kertominen aivan alusta. Eli vuosikymmen ennen varsinaisen tarinamme alkua, prinssi Bardenin johtama retkikunta lähti vaeltamaan yli Rautavuorten. Retkikunta kuitenkin tuhoutui valtavassa tulipalossa, jonka ainoa eloonjäänyt on noin viisivuotias tyttö, Firekeeper. Hänet ottaa hoiviinsa Kuninkaallisten susien lauma, jotka ovat kaksi kertaa suurempia ja kymmenen kertaa viisaampia kuin tavalliset sudet. Vuosien vieriessä Firekeeper omaksuu susien kielen, tavan elää ja ajatella.

Tarina lähteekin varsinaisesti liikkeelle siitä, että Rautavuorille saapuu Earl Kestrelin johtama retkikunta selvittämään, mitä prinssi Bardenin seurueelle aikoinaan tapahtui. Palaneiden raunioiden lisäksi he törmäävät villiin Firekeeperiin, jonka he uskovat olevan prinssi Bardenin tytär. Vakuutettuaan Firekeeperin hyvistä aikeistaan, he ottavat tytön mukaansa ja alkavat opettaa tätä ihmisten tavoille. Kirjan tarinaa kerrotaankin yllättäen Firekeeperin näkökulmasta, hänen tutustuessa ihmisten tapoihin ja verratessaan niitä susien tapaan elää ja ajatella. Tästä seuraa tietenkin monia hillittömän hauskoja tapahtumaketjuja, sekä odottavan piinaavaa jännitystä. (Sitä alkaa itsekin miettiä, miksi jokin asia on niin kuin on, tai miksi jokin asia on nimetty tietyllä tavalla!)

Tarinan perustana on Firekeeperin kasvu ja tutustuminen ihmisten tapoihin ja kulttuuriin. Toisena pääjuonena kulkee Hawk Heavenin kuningaskunnan valtaistuintaistelu. Ikääntynyt Kuningas Tedric on luopumassa valtaistuimestaan, ja hovin jäsenet kamppailevat hänen suosiostaan kaikin keinoin. Kuninkaan kaikki kolme lasta ovat saaneet surmansa, joten verilinjan kautta ei uutta hallitsijaa ole saatavilla…  Ja juuri tähän soppaan tuodaan Firekeeper, jonka uskotaan olevan Kuningas Tedricin aikaa sitten kieltämänsä pojan, prinssi Bardenin, tytär. Hovissa kuohahtaa, ja uusi valtataistelu alkaa Firekeeperin ympärillä. Juuri kun hän oli mielestään ymmärtämässä ihmisten käyttäytymistä…

Kirjan erilainen näkökulma tuo tarinaan tuoreutta, muuten niin normaaliin fantasiamaailmaan. Tosin tarina itsessäänkään ei ole mikään tavallinen selviytymis- tai prinsessatarina. Toisin sanoen kirjassa rikotaan hellävaraisesti fantasiatarinoiden kaavoja, joka vain lisää lukuintoa ja ruokkii omaa mielikuvitusta. Kirjassa on toisaalta vähän kaikkea kaikille (on hurttia huumoria, jännitystä, mystiikkaa, salaliittoja ja ihmissuhdekiemuroitakin), mutta ei kuitenkaan liikaa, vaan todella taitavasti yhteen sulautettuna. Kirja koukuttaa lukijansa heti ensimetreillä, ja mielenkiinto kestää varmasti aivan viimeisille sivuille saakka. Teksti on mukavan soljuvaa, mutta toisinaan saattaa tarvita avukseen sanakirjaa selvittääkseen hovin käyttämää sanastoa. Through wolf´s eyes on ensimmäinen kirja viiden(?) kirjan mittaisessa saagassa. Kirjoja ei valitettavasti ole toistaiseksi julkaistu suomeksi.

~Däpi~